Claude Debussyn Clair de lune, gurminder Kaur Bhogal – College Music Symposium

Claude Debussyn Clair de lune.

Debussyn Clair de lune D-flat duurissa on varmasti yksi kaikkien aikojen suosituimmista salonkimusiikin kappaleista, joita löytyy pianopenkeiltä kautta maailman, vaikka harva muistaa, että se on vain yksi neljän osa Bergamasque-pianosarjassa, joka on sävelletty vuonna 1890 ja jota kuullaan harvoin kokonaisuutena. Muut kolme osaa ovat barokkisarjassa esiintyvien uudenaikaisia reinkarnaatioita-Prélude, Menuet, Passepied – mutta Clair de lune on sarjan ainoa teos, jolla on kuvaileva nimi. Tämä pieni “Keynotes” – opaskirja on erinomainen esimerkki Debussyn uraauurtavan musiikin nykyisestä analysoinnista ja kritiikistä, joka on sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen edelleen rakastetumpi ja arvostetumpi kuin hyvin ymmärretty; tällaisten kirjojen ansiosta, jotka on tarkoitettu maallikkomuusikolle yhtä lailla kuin ammattilaiselle, tämä ymmärryksen tila on nyt paranemassa.

Debussy olisi tyrmistynyt nähdessään Clair de Lunen muuttuvan tunnetuimmaksi sävellyksekseen, mutta ihaileva yleisö on päättänyt toisin. Teos nousi jopa ikoniseen asemaan viihdemaailmassa toisen maailmansodan jälkeen. Miten tämä tapahtui on edelleen vaikea ymmärtää, mutta se on osa kulttuurillista kiinnostusta tämän kirjan luvussa 2, “Resonances of Clair de lune.”Tässä Bhogal panee merkille Clair de Lunen esiintymisen tunnistettavana lavasteena tai vihjailevana taustana elokuvissa, kaupallisessa mainonnassa (kuten Macdonaldin hampurilaisissa, musiikin Mikki-moused tekstitavuille ryömien ruudulla), jopa videopeleissä.

Luku 3 kartoittaa Debussyn Bergamasque-sarjan monimutkaista historiaa sekä sävellyksessään että julkaisussaan. On reilu arvaus, että Clair De lune on sävelletty vuonna 1890 aikaan muiden osien sarja, ja mahdollisesti contemporary kanssa Nocturne D flat duuri, joka osoittaa joitakin yhtäläisyyksiä Clair de lune. Alkuperäinen partituuri ei ole säilynyt; vuosiluku 1890 on säveltäjän luvalla, joka lisäsi sen alkuperäiseen julkaisuun vuonna 1905. Debussy olisi itse asiassa halunnut olla julkaisematta sarjaa lainkaan, mutta vuonna 1905, sponsorinsa Georges Hartmannin ennenaikaisen kuoleman jälkeen, hän ei voinut estää Hartmannin perillisiä tarjoamasta sitä haluamalleen fromontin yritykselle osana Hartmannin hänelle esittämää rahojen takaisinmaksuvaatimusta.

Luku 4, “Runous, Taide ja musiikki”, tarjoaa rakenteellisen ja tonaalisen perusanalyysin Clair de Lunesta, joka, kuten niin monet Debussyn sävellykset suuret ja pienet, on pohjimmiltaan kolmiosainen muoto. Bhogal viittaa merkittäviin rinnastuksiin sarjan muiden osien kanssa sekä muihin teoksiin, erityisesti lauluihin, jotka Debussy sävelsi samoihin aikoihin. Tässä luvussa tarkastellaan huolellisesti Paul Verlainen” Clair de lunea”, runoilijan, jonka eri tekstit Debussy valitsi asetettavaksi useammin kuin muiden. Debussy itse asiassa asetti tämän tekstin kahdesti, aivan erilaisina mutta toisiinsa liittyvinä versioina vuosina 1882 ja 1890, kuten Gabriel Fauré samoihin aikoihin. Verlainen yhteys on monimutkainen ja sisältää suoria rinnastuksia commedia dell ‘arteen (ajattele folksongia” Au clair de la lune / Mon ami Pierrot”, joka on myös Debussyn laulun perusta jo vuodelta 1882); Debussyn ensimmäinen Fêtes galantes-sarja, kolme laulua vuodelta 1890 Verlainen teksteistä, sisältää “Clair de Lunen” kolmantena lauluna ja ” Fantoches “(keskeisessä roolissa” masques et bergamasques”) toinen. Toinen paljastava yhteys on se, mitä alun perin suunniteltiin Suite bergamasquen kolmanteen osaan: “Promenade sentimentale”, joka on myös toisen Verlainen runon nimi.

Luku 4 sisältää enimmäkseen kirjallista analyysia, mutta se ja Luku 5, “Pierrot ja Kuu”, tutkivat molemmat runollisia yhteyksiä kuvataiteeseen ilahduttavan yksityiskohtaisesti. Käsiteltyjä teoksia ovat Watteaun huomiota herättävän ennakoiva muotokuva pierrotista kirkkaassa valkoisessa puvussa ikään kuin valokeilassa, Aubrey Beardsleyn kammottava kuutamograafikko “Salome”-sarjasta (Oscar Wilden vinosilmäinen katse elokuvassa “Nainen kuussa”) sekä Félix Vallottonin Puupiirros ja kummitteleva Japanilainen printti vuodelta 1862. Nämä ynnä muut kuvat ovat myös täydessä värissä kirjan seuranhakusivustolla. Sivusto on hyvin varustettu myös tallennettuja esimerkkejä, kuten äänileikkeitä elokuva ja televisio—pari niistä ei enää toimi, lisenssisyistä—ja täydellinen “Chanson triste” (“Le matelot qui tombe à l’ eau,” L. 24), Debussy kaunis lyhyt laulu vuodelta 1881.

Clair de lune ei ole Debussyn suurin teos; se ei ole edes hänen unelmoivin nocturne. Mutta Clair de lune, ikoninen pianokappale, joka on otettu huomioon Debussyn samannimisten laulujen kanssa, tarjoaa psykologisen portaalin Debussyn kehittyvän esteettisen ja sävellyksellisen ajattelun tärkeimpiin poikkivirtauksiin. Ne, jotka kohtaavat Debussyn taiteen ensimmäistä kertaa tai sadasosan, saavat matkallaan hurrata tällaisella harkitulla ja mielenkiintoisella kirjalla kuin tämä.